Kun tuntee välittävänsä toisesta enemmän kuin toinen itsestään. kun ei kuule toiselta koskaan niitä sanoja joita kaipaisi jollei niitä ensiksi itse lausuisi. saatan olla hullu tai vaatia liikoja mutta kai me kaikki täällä kaipaamme sitä tunnetta jotta tunnemme että meistä välitetään ja jotta tiedämme olevamme toisen ajatuksissa ja sydämmessä, ja että tiedämme olevamme ainoa siellä. 

Syksy oli hyvin raskas, joulun aikaa en ikinä voi antaa anteeksi, eikä kevätkään ole kovin hyvin lähtenyt käyntiin, uskoa tahtoisi tulevaan vaan en sitä yksin pysty rakentamaan, olisikko vaan helpompi luovuttaa kun tuntuu ettei toinen enää välitä riittävästi ja jos välittää ei ymmärrä että olisi tehtävä enemmän eikä vaan antaa olla.

Elämä on ollut viime aikoina muutenkin raskasta, jaksanko elämää näin yksin ja yksin tulen olemaan jos tässä suhteessa aion jatkaa, pystyisin kyllä elämään näinkin mutta en näiden tuntemusten kanssa tällä tapaa. varsinkin kun toiselle ei tuntemuksistaan voi puhua ilman että niitä ei toinen loukkauksena ota ja sen seurauksena taas viikkojen puhumattomuus.

minä ihminen jonka elämä on aina ollut ja tulee olemaan raskas taival, tuskin tulen koskaan saamaan elää elämää ns. perheena toisen ihmisen kanssa, ehkä joskus vanhana mutta tässä hetkessä kun sitä todella tarvitsisin jotta voisin nauttia lapsista ja elämästä täysillä.

 

Vanhan sillan luona taas,
poika rinnan tyttö lasta,
virran tahtoo ylittää,
Koskeen kuohuvaan,
he varoo katsomasta,
edelleen he käsissään,
pitää toisen kättä,
tahtoo empimättä,
heikkoutta toisen ymmärtää,
empimättä tahtoo virran ylittää.

Matkallaan, he suojan saa,
pienistä hetkistä toisiaan vasten,
korkeuteen, huokailee,
varjele tiet tämän maan orpo lasten,
kun ilta viilenee.

Luvanneet on rakastaa,
he täällä toinen toistaan,
vaikka polku pimeyteen,
joskus kuljettaa,
silti vielä loistaa usko tiehen yhteiseen.

Riittäisikö täällä
pettävällä jäällä,
yksi jonka kanssa, ei yksinäinen oo
riittääkö se täällä, pettävällä jäällä?

Matkallaan, he suojan saa,
pienistä hetkistä toisiaan vasten,
korkeuteen, huokailee,
varjele tiet tämän maan orpo lasten,

Matkallaan, he suojan saa,
pienistä hetkistä toisiaan vasten,
korkeuteen, huokailee,
varjele tiet tämän maan orpo lasten,
kun ilta viilenee.

Riittäisikö täällä
pettävällä jäällä,
yksi jonka kanssa, ei yksinäinen oo
riittääkö se täällä, pettävällä jäällä?

Matkallaan, he suojan saa,
pienistä hetkistä toisiaan vasten,
korkeuteen, huokailee,
varjele tiet tämän maan orpo lasten.

Matkallaan, he suojan saa,
pienistä hetkistä toisiaan vasten,
korkeuteen, huokailee,
varjele tiet tämän maan orpo lasten,
kun ilta viilenee.

Riittäisikö täällä
pettävällä jäällä,
yksi jonka kanssa, ei yksinäinen oo
riittääkö se täällä, pettävällä jäällä.?