Elämän suurin haaste on löytää joku, joka tietää kaikki virheesi, eroavaisuutesi ja mokasi, mutta edelleen on kanssasi. Jos sinulla on ihminen kenestä oikeasti välität, niin pidä hänestä kiinni ja anna hänelle osa itsestäsi. Hymyile kun hän tekee sinut onnelliseksi, huuda kun hän tekee sinut vihaiseksi ja kaipaa kun hän ei ole kanssasi. 

Niinhän sen piti mennä, vaan eipä mennytkään :( taas kaikki hajalla ja sydän tuhansina pirstaleina. Luulin etten voisi enää rakastaa, etten enää tuntisi ketään kohtaan mitään niin suurta vaan toisin kävi, elämään tuli mies joka todella veikin jalat alta, en aluksi meinannut usko sitä todeksi, voinko todella rakastaa jotain kaiken jälkeen enemmän kuin ketään koskaan. 

Se että löytää jonkun kenen kanssa kokee noin suurta yhteenkuuluvuutta, kenen kainalossa tuntee olevansa oikeassa paikassa se että tämä pirstaleinen sydän jälleen hetken oli ehjä, olen siitä kiitollinen elämälle että sain sen kokea.

Tulen lopun elämääni olemaani itseni vanki, en taida koskaan saada olla aidosti onnellinen, onnistun aina pilaamaan kaiken äkkipikaisuuttani ja pelkojeni vuoksi. niin paljon on satutettu, että kun sattuu sellainen muuri hyökkää päälle jota on itsensäkkin vaikea murtaa. 

Minua loukattiin syvästi ja tapani mukaan tein sen minkä parhaiten osaan loukkasin tuplaten takaisin, senkin taakan kannan sisälläni. se että menetin ylpeyttäni ihmisen joka olisi tehnyt tästä elämästä elämisen arvoista. Jos joku ihminen on jotain ja aivan kaikkea mitä toiselta voi toivoa, sellaista tuskin enää tulee vastaan.

ehkä tämä tuska joku päivä helpottaa ehkä ei, mutta katumus ei poistu koskaan ei se viha jota itseäni kohtaan tunnen.